sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Ei edistystä

Tällä viikolla neulontaan ei ole jäänyt juuri aikaa. Muutaman hassun rivin neuloin kaulahuivia Jumbon neuletapaamisessa. Ideointi SYTYCK-neuletta varten on myös ollut varsin jähmeää. Olen kyllä saanut miljoona ideaa ja innostusta malleja kahlatessani, mutta mikään ei oikein tunnu sopivan saamaani haasteeseen. Hyvin on siis haaste minulle heitetty kun normineulomukseni eivät oikein osu kyseiseen kategoriaan.

Uusimmasta Novita-lehdestä bongasin mallin numero 35: Purosta neulotut baskeri ja kaulaliina, jotka muodostuvat kolmioista. Tässä voisi olla malli haasteeseeni. Erityisesti hassu baskeri viehättää. Tupsu ei oikein ole minua, mutta voisihan sitä vähän revitellä. Katsellaan nyt vielä. Puro on lankana kyllä mukavantuntoista, mutta nuhjautuu helposti. Toisaalta jos valitsisi sen, ei tarvitsisi alkaa kauheasti langan kanssa säätämään. Hollywood-viikot kun uhkaavasti huristelevat ohitseni ilman, että mitään tunnun saavan aikaiseksi.

Parit päättelytyöt sain tehtyä tällä viikolla, joten jotakin valmistakin on esiteltävänä.

Tavissukat. Lankana Hot Socks Marrakesch. Puikot kolmosen.
Sukkasatoon.


Virkattu kaulahuivi. Koukku 3,5.
Lankana joku Nordiasta ostettu Puron oloinen, mutta ohuempi lanka, 100 g. Vyötteet kadoksissa.


1 kommentti:

Virpi kirjoitti...

Jos sulla on Puroa kaapissa niin tee ihmeessä se Puro-setti. Mulla on ollu Purosta neulotut pipo, sormikkaat ja kaulaliina viime talven käytös eikä ne nyt niin kauheen pahasti nyhjääntyny. Joskus on kauheen vaikeeta päättää mitä tekis ja toisdaalta olis satatuhatta ihanaa hommaa odottams et ku vaan ehtis alottaa....