sunnuntai 17. lokakuuta 2010

En asu parvekkeella

Huomasin blogiani tarkastellessani, että kaikki blogin kuvat on kuvattu parvekkeellani. Asuntooni kuuluu parvekkeen lisäksi muutakin, mutta valaistusolosuhteet ovat ainakin toistaiseksi olleet parhaimmat parvekkeella. Asuntoani ei voi luonnehtia valoisaksi ja kamera tykkää ottaa räpsyjä lähinnä kesällä ulkotiloissa. Parvekekuvavaltaisuudesta huolimatta tämänkin postauksen kuvat ovat juuri sieltä. Lupaan vielä yllättää ja kuvata jossakin muuallakin.

Syy parvekekuvaukseen on tämä.


Valitan heikkoa kuvaa, mutta kysessä on siis virkattu pipo. Lankana Novitan wool-sävylanka ja koukkuna tutusti 3,5. Virkkasin ensin reunakaistaleen ja poimin siitä silmukat pipoon. Kahdessaosassa tehty pipo, selvää SYTYCK-vaikutteisuutta siis.

Muutoin on kyllä SYTYCK-valmistautuminen mennyt ihan poskelleen ja nyt on vähän semmoinen soitelleen sotaan -fiilis. Hollowood-viikot loppuvat tänään. Minulla viikot menivät hillittömään malliselailuun, josta sain kaikkea muuta kuin haasteeseeni sopivia ideoita. Toinen tekosyy saamattomuuteeni on oma proggikseni "Kuluta varastolankat". Kun halvalla sai -löytöjä on ihan liikaa ja olen keväästä asti ahkeroinut sillä saralla. Tällä hetkellä Novitan kampanjalanka Tiina työllistää minua. Ostin aikoinaan kilon mustaa Tiinaa, kun halavalla sai (ostin muitakin värejä, mutta niistä on vain jämät). Tiina on tosi nihkeää neulottavaa, vaikka onkin sitten pidettävänä mukavantuntoista.



Mainitsenko vielä työn ja muun harrastustoiminnan, että saan startata finaaliin näin onnettomasti valmistautuneena? Minun SYTYCK-työni tulee olemaan baskeri/huivisetti uusimmasta Novitasta ja vieläpä ohjeen mukaisilla langoilla. Eli siitä mennään mistä aita on matalin. Toisaalta onnittelen itseäni, kun kerrankin olen valinnut haasteen maltilla ja käytettävissä olevan ajan arvioiden. Palapeittoprojektit saavat odottaa yhä edelleen.



Finaalityön ajattelin aloittaa heti kun finaali starttaa, sillä seuraavat kaksi viikkoa ovat täynnä ohjelmaa ja haluan saada työn alkuun. Täytyykin lähteä siis penkomaan puikkovarastoa ja tekemään tilaa sohvalle.


muva2
Piti vähän leikkiä, sori.

2 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Karmea toi sun, ei voi sanoa loppukevennys... ihan selkäpiitä riipii. iiik!!! :D
Onnea kisaan, itselläni on silmukat jo luotuna, mutta jotenkin tuntuu siltä kuin askel ontuisi.

Virpi kirjoitti...

Jee, onnittelen lankavaraston kulutuksen johdosta! (Mulla ei ole valmistunut edes pipoa pitäkään aikaan...)