perjantai 22. huhtikuuta 2011

Noroa

Oikeastaan minun piti kertoa kevään edistymisestä ja voivotella allergiakärsimyksiäni.


Lisäksi piti kertoa, kuinka minuun on iskenyt toisen sukan syndrooma, mutta onneksi keväthuiviksi tarkoitettu Baktus valmistui jo täksi kevääksi.


Nol(r)oa kyllä, raportointini jää vähäiseksi. Minuun on iskenyt Noro.


Eilen illalla päätin, että pääsiäisvapaan kunniaksi aloitan uuden työn, vaikka entiset ovat edelleen kesken. Päätin kokeilla Norojani. Valitsin ekaksi Silk Garden Sockin. Ajattelin, että siihen en niin ihastu, koska yleensä en tykkää neuloa mitään silkkiä sisältävää.


Puikkokoon päättäminen oli vähän hankalaa. Aivan kuin minua oli jo ennalta varoitettu Noro-lanka on välillä tosi paksua ja välillä seitin ohutta. Ei sen tähden mikään miellyttävä lanka neuloa. Puikkokooksi arvoin lopulta kolmosen. Se on minun käsialallani tuolle langalle keskiverto.


Aloin neulomaan perussukkaa. Ajattelin värien pääsevän siinä oikeuksiinsa. Niin ne värit. Ne on jollakin tavalla syviä ja hehkuvia. Yksittäin värit eivät ole välttämättä kovin kauniita. Toisaalta väriyhdistelmät ovat joskus oudohkoja.


Mikään yksittäinen ominaisuus ei oikeastaan vakuuta. Siitä huolimatta - olen koukussa, olen norossa. Minulla on norokuume, vaarallinen villitys, joka pakottaa neulomaan vielä tämän ja tämän rivin, vielä tämän värin ja seuraavan. Olen myyty, mutta en osaa sanoa miksi.


Ollapa rahaa niin, että voisi ostaa tätä puserollisen. Tai kaapillisen, kiitos.

2 kommenttia:

Angelique kirjoitti...

Hih. Minä vielä viime kesänä ihmettelin, miksi ihmeessä nuo Norot ovat niin suosittuja, epätasaista ja "tahmean karheaa" minun mielestäni. Eivät mielestäni olleet edes kauniita. Vaan kuinka ollakaan? Ensimmäistäkään kerää en ole vielä raaskinut ostaa, mutta nyt jo harkitsen vakavasti. En tosin sukkiin, mutta johonkin isompaan työhön. Joku taika niissä kai on, joka alkaa muutaman altistuksen jälkeen kummasti vetää puoleensa!

Virpi kirjoitti...

Huh, tätä postausta lukiessani pelotaa jo tarttua siihen ainokaiseen Noron (sukka)lankakerään, joka on minun kaappiini kuleksinut. Mitäs jos jäänkin pahasti koukkuun.... Eikai sitä noin kallista lankaa voi kaapissakaan makuuttaa ja muutenkin olis tekemistä....