sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Blogi parka

[Varoitus: Postaus sisältää kuvia, joita ei ole käsitelty mitenkään, runsaasti lankapornoa ja flunssaisen bloggaajan tylsyyttä.]

Joku on ollut tuhmana. Jättänyt blogin ihan yksin. Ei ole kuvannut valmistuneita neuleita, ei ole raportoinnut tekemisistään.

Hirveän vaivan näin kun pari lankaa päättelin ja sain vihdoin kuvattua nämä sukat.




Malli on Embossed Leaves ja lankana Dropsin Fabel. Ylistyslaulua voin lauleskella sekä mallille että langalle. Oli mukavaa neulottavaa. Suosittelen.



Tein sukat lähes täysin ohjeen mukaan ja kerrankin tuli tosi hyvin istuvat sukat. Mallikerta on varsin helppo näyttävyyteensä nähden.




Voisin tehdä joskus toisenkin parin. Valkoiset on aika herkikset.


Viimeistelyä vailla olisi useampikin neule, mutta juuri nyt ei se homma nappaa yhtään. Uusien neuleiden houkutus on aivan liian suuri.

Blogi paran yksinäisyyttä selittää sekin, että olen metsästänyt juuri oikeansävyistä keltaista sukkalankaa. Metsätysretkellä on mukaan tarttunut yhtä jos toista...







Valitettavasti orastava syysflunssa katkaisi metsästysretkeni, mutta kunhan tästä toivun, operaatio Keltaisen Sukkalangan Metsästys jatkuu.



4 kommenttia:

Drucilla kirjoitti...

Ihanat sukat! Pistänpä ohjeen nimen korvan taakse. :) Hei miten olis Austermann Step Classic? Siinä on ainakin ihana keltainen ja on Fabelin vahvuista. Niin ja sittenhän on aina koolaus...

Virpi kirjoitti...

Vautsi, sitä on käyty varjomessuillakin... Mnä jätin suosiolla väliin, sillä laskekelin, että tällä kulutustahdilla mulla on lankaa kymmeneksi vuodeksi....

Virpi kirjoitti...

Niin ja pikaista paranemista, älä hanki keuhkokuumetta!

Angelique71 kirjoitti...

Näitä hylättyjä blogeja on liikkeellä enemmänkin. Blogisi saa vertaistukea ikäväänsä ainakin minun blogiltani. En taida jaksaa tänäänkään päivittää... Enkä ole saanut valmistakaan (niin, sen kummipojan puseron kanssa kävi hivenen ohraisesti, mutta siitä myöhemmin...) Mutta sukkasi ovat ihqut!