tiistai 24. heinäkuuta 2012

Putkessa

Uskokaa tai älkää, mutta luulen olevani huiviputkessa! Siis minä - huiviputkessa. Minä en ole koskaan oikein tykännyt huivien neulomisesta Baktuksia lukuunottamatta. Nyt kuitenkin Arroyojen neulominen on käynnistänyt jotakin outoa: tunnen suunnatonta huivienneulontahimoa.

Yhtenä yönä kun tässä kerin lankojani, tunsin rakkaan Wollmeiseni huutelevan laatikosta: "Tahtoo huiviksi". Minähän vähän epäilin, että uskallukseni käydä Wollmeise-vyyhtini kimppuun vaatii hieman aikaa ja täydellisen ohjeen. Nyt sitten täysin tapojeni vastaisesti pistin Wolliksen vyyhdinpuille ja hihittelin väsyneenä keriessäni: Mikä on punainen ja pyörii? Tässä samaisessa hysteerisessä mielentilassani sitten selasin Ravelryn huiviosastoa ja bongasin Mesquitan.


Onneksi sentään maltoin odottaa aamuun ennen kuin säntäsin luomaan silmukoita. Onnistuin nimittäin vielä aamullakin säheltämään. Loin tyytyväisenä 261 silmukkaa ja luin vasta sitten tarkemmin, että kappas kappas, niitähän pitäisi olla sata enemmän. En tietenkään ollut varannut silmukoiden luontiin niin paljon lankaa, että olisin voinut luoda sata lisää. Loin silmukoita niin paljon kuin pystyin ja niillä mennään. Täytyy sanoa, että Wollmeiseni on hui-ke-an punaista.

Sain siis Mesquitani vauhtiin, kun jälleen seuraavana yönä vietin aikaani selailemalla Ravelryn huivimalleja. Olen tähän mennessä onnistunut vastustamaan Veera Välimäen ainaoikein huivimallien kutsun, mutta nyt ei enää mikään hillintä auttanut. Ostin Color Affectionen ohjeen. Valitettavasti vielä edellisenä yönä kiltisti Mesquitan ohjeen tulostanut tulostimeni kieltäytyi yhteistyöstä ja vaati lisää mustetta koneeseen. No johan... Olipahan enemmän aikaa mallailla lankojani ja miettiä huivin väriyhdistelmiä. Selväksi kävi (taas!), että valkoista lankaa on saatava. Mutta siinäpä hyvä syy vierailla Tampereella lankakaupoissa samalla kun käväisin asuntomessuilla.


Cascaden valkoinen Heritage Silk oli siis tarveostokseni Lankaideasta. Kukaanhan ei siis huomaa, että pussista pilkottaa samaa lankaa myös sinisenä. Matkan varrelle osui myös sattumalta vastikään avattu kauppa Kerä. Ja siellä sitten vissiin sekosin, kun menin ja ostin lace-vahvuista lankaa. Jotenkin vaan ihastuin langan väriin, jota en oikein osaa kuvailla: ruskeanharmaa? Mitään suunnitelmaa kyseiselle langalle ei ole, mutta eiköhän siitäkin joku huivi syntyne.

Eikös tämä kuulosta huiviputkelta? Olen siis vihdoinkin löytämässä huivinneulonnan hurmion.

Mutta kuka ne kaikki huivit oikein pingottaisi?

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Matkaneuleita

Hellou! Blogicomebackini ei jää yhteen tekstiin...

Kävin joka kesäisellä kotimaanmatkailukierroksellani. Tarkoituksenani oli pakata viime postauksen Wollmeiseni mukaan ja kuvata sitä pitkin Suomea. No se jäi sitten viime hetken pakkailuissani pois, kuten moni muukin asia - esim. matkaneuleeni Hedgerow-sukkien ohje. Näissä sukissa ohjeen mukaista on siis lähinnä mallineule.




Perinteiseen tapaan matkalle piti pakata useampi neule mukaan, koska koskaanhan ei tiedä, mitä sitä huikealla viikon matkalla oikein päähän pälkähtää haluta neuloa. Lankavuoren lisäksi matkaan pakkautui myös Arroyo-viritelmäni numero kaksi. Yritän selättää Arroyoilla pitsihuiviahdistukseni. Arroyo kakkosen tekoon kannusti se, että ykkösversio onnistui yli odotusten, vaikka lanka loppuikin kesken.




Valitettavasti tällä kertaa kertaus ei ollut opintojen äiti. Arroyon ohjeet muistin jopa ottaa mukaan. Harmi vaan, että en muistanut lukea niitä. Välillä en tiennyt missä oon ja minne meen, ja huivin pitsi kyllä onkin sitten sen näköistä. Ja minähän en pura. Kyllä minä sen huivin valmiiksi pakerran, mutta lähikuvia ette tule näkemään. Huivin lanka on muuten Villavyyhdistä ostettua Geilskin puuvillan ja villan sekoitusta. Samantapaisesta sekoitteesta neuloin kerran itselleni paidan, jota jopa pidin. Näin kuumaveriselle ihmiselle pelkkä villa tuppaa olemaan liian kuumaa ja puuvillan neulomistahan minä tunnetustikin kammoan. Sitä paitsi langassa ja sen villaisissa sisaruksissa on aivan ihanat värit. Ja värejä on paljon. Ostin muuten kyseisiä villapalleroita keväällä yhtä proggista varten, jonka aion aloittaa pian, mutta siitä sitten joskus toisella kertaa...

Tästä reissusta selvisin ostamatta yhtään lankaa. Osittain tätä selittää se, että eipä kyllä ollut paljon houkutuksiakaan tyrkyllä. Saa nähdä miten käy kun suuntaan Tampereelle.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Miten tämä toimii?

Nooh, pyyhkäistäänpäs enimmät pölyt tästä blogista.

Minä en kuulemma enää bloggaa. No sehän ei todellakaan pidä paikkaansa: vastahan minä taisin tuossa viime syyskuussa käydä päivittämässä. Ei se määrä , vaan laatu :D No tosipuheessa tämä bloggaaminen tuntuu olevan mulle jotenkin tosi vaikeaa. Ensinnäkin blogger ilmoittelee mulle koko ajan jotain error-juttuja, mitä en koskaan kohtaa päivittäessäni työblogia. En tiedä mistä oikein kiikastaa. Toiseksi kun ei vaan tunnu olevan mitään sanottavaa ja se valokuvaus.... Omia tekeleitä olen nyt kuvannut pariinkin kertaan, jotta olisi jotakin kuvitusta tähän blogiin, mutta kuvat saavat minut suistumaan epätoivoon. Tänäänkin yritin kuvata yhtä huivia. Otin ainakin miljuuna kuvaa eri paikoissa ja eri säädöillä. Tuloksena ei kuitenkaan ole yhtään julkaisukelpoista kuvaa. Se pistää kyllä miettimään koko touhun mielekkyyttä.

Mutta täällä siis taas olen. Blogataan nyt kesäloman kunniaksi vaikka. Olen lueskellut melkoisen kasan blogeja viime aikoina - lomalla kun on aikaa. Seuraan neuleblogien lisäksi muitakin. Aina silloin tällöin havahdun, kun huomaan jonkun bloggarin hävinneen. Ennen ahkerasti päivittyvä blogi on hylätty ihan noin vain ilman selityksiä. Jotkut taas pistävät tietoisesti ja tiedottaen pisteen bloggaamiselle. Huomaan kaipaavani monia blogeja, joita ei enää päivitetä. Varsinkin jonkun pitkään seuratun blogin näivettyminen harmittaa. Ihan kuin olisin menettänyt kaverin, vaikka en koko bloggaajaa olisikaan ikinä tuntenut IRL.

Ylläolevista jorinoista huolimatta en lupaa ja vanno alkavani tästä lähtien päivittämään blogiani yhtään sen tihempään kuin tähänkään asti. Enkä vanno, etteikö tämä blogi tästä kuukahtaisi. Mutta kun täällä kerran ollaan niin julistetaan nyt se tärkein. Poissaoloni blogista kertyi rapiat yhdeksän kuukauden pituiseksi. Tuloksena ei tullut tyttöä, ei poikaa  - vaan ihan ensimmäinen Wollmeiseni.



Sain tämän kauan kaivatun Wollikseni ensimmäisen kerran syliini eilen neulojien grillipippaloissa. Tänään olen jo kuolannut lisää koluamalla Ravelrya. Kiitos diilerini Drucilla.

Kyllä, jäin kerrasta koukkuun.