Tunnustuksia

Angelique ja Paella muistivat minua tunnustuksella. Tässäpä näitä vastauksia nyt tulee.

1. Lempiväri
Vaihtelee. Neulomisen myötä olen löytänyt värit elämääni. Ennen käytin pukeutumisessa lähinnä mustaa, nykyään paljon muitakin värejä. Vihreän eri sävyt kiehtovat aina. Kausittain saan pakkomielteen johonkin väriin. Tällä hetkellä wanted-väri on keltainen, jota minulta ei löydy varastoista!

2. Lempiruoka
Kaikki äidin tekemät. Paistettu lohi ja poronkäristys menevät aina.

3. Minne haluaisin matkustaa
Olen huono matkailija. En saa lähdetyksi minnekään. Haaveilen kyllä matkustavani. Olen kaupunkilomailija. New York olisi kiva kokea.



1.Suosikkiväri:  ks.edellinen tunnustus

2. Suosikkieläin: jostakin syystä tulee mieleen vain orava:)

3. Suosikkinumero: 7

4. Suosikki alkoholiton juoma: vesi

5. Facebook vai Twitter: Face

6. Intohimosi: langat

7. Saada vai antaa lahja: molemmat

8. Suosikkikuvio: eipä taida olla semmosta

9. Suosikkiviikonpäivä: lauantai (jos vapaa)

 10. Suosikkikukka: tulppaani

Tunnustukset taitavat olla kiertäneet jo melkoisella osalla neulebloggareista. Jos lukijoissa on joku, jolta jompikumpi tunnustus puuttuu, nappaa nyt tunnustus tästä mukaasi.

Uskokaa tai älkää, mutta tässä putiikissa alkaa olla viimeistelyä vailla olevia neuleita. Bloggausta niistä tulee kunhan viimeistelykeiju on vieraillut.

Edellisen postauksen haisulilangat haisevat edelleen ahkerasta tuulettamisesta huolimatta. Onneksi kaksi muuta varastossa majailevaa vironvillavyyhtiä ei haiskahda niin pahasti kuin parvekelangat. Myytävänä olisi siis 292 grammaa 8/2-vahvuista vironvillaa.

Pöh

Pitäisi kai yrittää pitää edes jotakin positiivisuuslinjaa yllä tässä blogissa, mutta kun se vaan on niin väärin ja mälsää: mulla on lomaviikko menossa ja pystynkö neulomaan/virkkaamaan/ompelemaan? No en. Kesäflunssasta asti vaivanneet niska- ja hartiakivut pamahtivat uuteen nousuun, kun loman aloituksen kunniaksi pidin vähän käsityöpainotteisempaa päivää. Nyt ei siis mikään työ etene, eikä edes neuleblogien lukeminen oo kivaa, koska se vain nostaa neulekuumetta.

Ennen niskojen jämähtämistä ehdin mm. pilata yhden hameentekeleen ja aloittaa Petunian.

Huivia varten kaivelin lankakaapistani esille Tallinnasta rahdatut villat. Kerittynä oli yksi vyyhti, joka ei kylläkään ole Tallinnasta, vaan olen tuon muistaakseni ostanut ihan Nordiasta. Epäilen langan olevan Pirtin Kehräämön tuotoksia. Petua oli niin mukava neuloa, että sain innostuksen alkaa kerimään Tallinnan ostoksiakin.

Voi elämä, mille nuo langat haisee! Vyyhdillä haju ei ollut niin vahva, mutta kerittynä tämä vyyhti muutti asumaan parvekkeelleni. Voiko tuolle hajulle tehdä jotain? Hajuakin pahempi ongelma on se, että olen selvästikin allerginen kyseiselle langalle. Kerittyäni vyyhdin olen saanut todella kutisevaa ihottumaa käsiini. Kääk! Hanskat kädessä ja pyykkipoika nenässäkö tuo pitäis neuloa? Kaksi vyyhtiä olis tätä samaa tuoksusarjaa vielä jemmassa. Ärsyttää ihan suunnattomasti. En tajua, miksi tuo Pirtin Kehräämön lanka ei aiheuta samoja ongelmia. Olenko allerginen virolaisille lampaille? Kysyn vaan. Ja mitä minä nyt noille villoille teen?

Loppukevennyksenä vielä kuvaa pesukoneestani löytyneistä...hmm...olioista. Tarttiskohan vähän katsoa, mitä sinne heittelee.





Ompeluoppeja

Ostettuani ompelukoneen minulle on avautunut kokonaan uusi maailma. Blogit, käsityölehdet yms. tulee tarkasteltua nyt aivan uudesta näkövinkkelistä. Ja miten ihanaa onkaan kangaskaupoissa kiertely. Ja kokonaan uudet nettikaupat. Kas pitäähän sitä jonkinlaista varastoa ylläpitään, jos vaikka inspiraatio iskee. Välillä on nimittäin käynyt niin, että ompeluinnostuksen iskiessä ei ole ollut sopivaa kangasta kotona. Minä kun olen lähinnä tähän asti tehnyt ompeluharjoituksia kamaliin kappaverhoihin, joita haalin alesta parilla eurolla.

Oppimateriaalia onkin kulunut, sillä voi itku että ompelu on vaikeaa. Kaavoista ja ohjeista en ymmärrä mitään ja pelkästään suoran sauman ompelu on uskomattoman vaikeaa. Kunnioitukseni kaikkia ompelutaitoisia kohtaan on noussut ihan uusiin ulottovuuksiin.

Meikäläisen luonteiselle suurpiirteiselle hätähousulle ompelu tarjoaa pientä luonnekasvatusta. Pienenkin kassin ompelu vaatii uskomattoman paljon työtä ja tarkkuutta, jotta siitä tulisi hyvännäköinen. Itse ompeluprosessi viekin pienen ajan koko siitä mittaa-piirrä-leikkaa-nuppineuloita-yms. -maratonista, mitä ompelu todella oikein on.

Toisaalta on tosi mukavaa huomata, kun oppii tai oivaltaa jotain uutta. Tähän mennessä (vielä) ei kuitenkaan mitään suuria riemuvoittoja ole saavutettu, mutta havaintoja on kertynyt runsaasti:

•  jos homma vaikuttaa yksinkertaiselta pikkujutulta, se ei tod. näköisesti sitä ole
• ompelu on senttipeliä, joskus jopa millimetripeliä
• ompelussa kaikki sinnepäin -teot näkyvät satakertaisina
• mittaa hyvä nainen
• kaavoja ei kannata lähteä muuttelemaan jos taitoa ei ole
• leikattua kangasta ei enää ehjäksi saa
• alalanka loppuu aina viime metreillä
• kangaslaadut käyttäyvät eritavalla, aivan kuten lankalaadutkin
• ompelu vaatii tilaa ja etekin kaavoja piirrellessä ja leikatessa työasento on vähintääkin mielenkiintoinen
• keskeneräisten töiden säilytys on hankalaa
• ompelu vie tuhottomasti aikaa
• mitä ihanampi kangas, sen todennäköisemmin työ epäonnistuu
• ompelusession jälkeen täytyy yleensä imuroida



Kaikesta vaivannäöstä palkitaan todennäköisesti pilalle leikatulla kankaalla ja itkupotkuraivareilla.

Onneksi voi aina palata tuttuun ja turvalliseen neulomiseen ja virkkaamiseen. Työtä voi kuljettaa mukana, samalla voi katsella telkkaria ja seurustella muiden kanssa, ja aina voi tehdä vain pari riviä.

(no joo, siis periaatteessa - "neulon vain pari riviä ja lähden töihin". just just.)