Oppi kaatoi ojaan

Sukkia & solmuja

Perussukka Ilun Handun langasta

Nykyään tunnun neulovan pelkästään sukkia. Yksi villatakki on kyllä tekeillä, mutta se alkaa olla ufoutumispisteessä. Neulon yleensä kahta erilaista sukkaa: tarvitsen aivottoman perussukan, jota voi neuloa missä vain, milloin vain ja missä mielentilassa vain.

Toiseksi tarvin sukan, jossa on jokin kiva mallineule tai muu juttu, joka vaatii huomiota tehdessä.

Tekeillä on Novitan vanhasta hyvin marinoituneesta Nallesta Evening Stockings for a Young Lady -sukat. Nämä ovat elämäni ensimmäiset neulotut polvisukat (tosin ei ihan täys polvipituus). En vielä tiedä, osaanko käyttää tällaisia. Ja vaikka aloittaessani neulomaan näitä vannoin noudattavani ohjetta, niin olen taas sortunut sooloilemaan. Kaikille neuleilleni tuntuu olevan yhteistä se, että harvoin onnistun noudattamaan annettua ohjetta ilman, että päädyn tekemään omia sovelluksiani. Joskus teen niin tarkoituksella, joskus vahingossa.


Kudontapuolellakin tapahtuu. Sain kutomani huovan kotiin ja ryhdyin ihme kyllä heti viimeistelytöihin. Huopaan täytyy tehdä ihan älytön määrä solmuja, jotta se ei alkaisi purkautumaan. Sain niskani ihan jumiin solmuja tehdessäni ja perjantaina kärsin ihan karseasta päänsärystä. Tänään on taas elämä voittanut ja kävin parvekkeella "parturoimassa" hapsuja. Molempien päiden hapsuja on vaikea saada samanmittaiseksi ja tässä meinasi käydä kuin lapsena barbin parturoimisessa. Tasaista jälkeä yrittäessä barbista tuli kalju. Onneksi huovassa on sentään vielä hapsut jäljellä. Vielä pitäisi ehkä tehdä yksi solmukierros, sillä ajattelin solmia hapsut pieniin ryhmiin.

Lankavarastojeni suuruutta olen taas huokaillut. Puhetta on nimittäin ollut langanhamstrausmatkasta Tallinnaan. Viime reissun langoista on valmistunut yksi pipo. Noin kilo ja kuusisataa grammaa Tallinnan tuliaisia odottaa yhä neulojaansa. Syytän määrästä sitä, että en enää saa neulotuksi villapaitoja, ja toin viimeksi kilon lankaa villapaitaa/takkia varten. Seuraavaa reissua silmällä pitäen itselleni muistiin: älä osta lankoja villapitoihin...

Rentouttava harrastus?

Pari viime viikkoa on tuntunut siltä, että olen aina vain töissä - tai työmatkalla. Työmatkat kun ovat taas viime aikoina olleet kauniisti sanottuna haastavia (pysäkeillä ja asemilla odotellessa olen kyllä käyttänyt vähemmänkin kauniita sanoja). Onneksi työmatkailun lomassa olen ennättänyt pariin käsityöaiheeseen tapahtumaankin. Neuleharput juhlistavat vallan kakulla yksivuotista Jumbon tapaamista. Neuletapaamisessa tulikin sitten neulottua viime aikojen lähes ainoat silmukat.

Taito-lehti ja Ilona Ilu Korhonen vierailivat Myyrmäen kirjastossa Lainan päivänä. Valitettavasti velvollisuudet vähän häiritsivät tämän tapahtuman seuraamista. Lankaa onnistuin kuitenkin tietty ostamaan. Ihanaa ilulaista lankaa tuli mukaan vaikka yritin pinnistellä ostolakossa.

Käsityöstressi meinasi puskea päälle, kun jostakin syystä lupauduin ottamaan ensimmäisen kudontavuoron kurssilla. Langanostoon jäi aikaa yks ainut ilta. Tuskailin lankahyllyjen äärellä pitkään ja hartaasti miettimässä värivalintaa villahuopaani. Loimi on kuusivärinen ja ajattelin käyttää kahta eriväristä kudetta. Olen niin aloittelija kudonnassa ja varsinainen väripuusilmä, että en osaa hahmottaa miltä värit yhdessä näyttävät. Päädyin lopulta valkoiseen ja pinkkiin(!!!!) huopalankaan.

Villahuovan kudonta onkin sitten ollut yhtä tuskien taivalta. Käsialani on milloin liian löysää ja milloin liian tiukkaa. Koko ajan pitäisi huomioida miljoona asiaa ja aina jotakin jää huomaamatta. Olen viettänyt runsaasti aikaa purkamalla, mutta silti virheitä löytyy (ja yksi emämoka). Tämä on kudontataidoilleni ihan äärisuoritus. Kaikista mokista huolimatta olen kyllä ylpeä siitä, että olen osannut tehdä tämän pikkuisen huovan. Voi kun olis enemmän aikaa niin tätä ei tarvitsisi tehdä väsyneenä ja kiireellä.

Pari viikkoa olen siis ollut aina menossa, joten ensi viikon vapaa-ajan aion pyhittää digiboksin hömpän katsomiseen ja neulomiseen. Ärsyttää kun mikään ei valmistu ja haluaisin aloittaa vain uusia töitä. Erityisesti olen tällä hetkellä iskenyt silmäni Greenfield-cardiganiin. Mulla on kyllä ollut periaate, että ei kahta isoa neuletta yhtä aikaa... (pienistä ei puhuta mitään). Neuleblääh on vaihtunut ideaähkyksi. Tahtoo kaiken ja heti. Lisäksi tunnen selviä vieroitusoireita, koska en ole kierrellyt lankakaupoissa aikoihin (huopalankojen täsmäiskua ei lasketa, koska kävin katsomassa vain kudontalankoja).

Työväenopistolla kerin vyyhdit vyyhdinpuiden ja kerijälaitteen avulla. Ihastuin homman helpouteen ja mietiskelen mistäköhän sellaiset itselle saisi. Kerijälaitteita olen joskus nähnyt myynnissä, mutta vyyhdinpuita en koskaan. Jos ja kun Neuleharput matkailevat keväällä Tallinnan lankaparatiiseihin, olisikohan siellä moisia myytävänä halvemmalla kuin täällä?

Yleisön pyynnöstä

Kiitos kaikille edellistä postausta kommentoideille. Nyt voin ainakin sanoa, että jatkan tätä blogin pitämistä  yleisön pyynnöstä :D Ja tietenkin mukavaa saada kommentteja, vaikka ymmärrän vähän liiankin hyvin jos ei kommentoi. Seuraan itse valtavaa määrää blogeja ja tosi harvoin tulee kommentoitua.

Tämän viikon teemana minulla on tuntunut olevan keskeneräisyys. Kaikki tuntuu olevan tällä hetkellä jotenkin vaiheessa niin työ- kuin yksityiselämänkin puolella. Neulerintamalla olen saattanut pari työtä viimeistelyä vaille tilaan. Katsotaan nyt kuinka pitkään lankojen päätteleminen tällä kertaa kestää. Sukista tuli sitä paitsi liian pienet, joten ne menevät lahjaksi äidille.

Kävin pikaisesti parvekkeella kuvaamassa ylläolevan kuvan. Samalla ihmettelin parvekkeen sotkuisuutta ja bongasin lisää keskeneräisyyksiä. Syksyn aikana kudotut matto ja poppana odottelevat yhä edelleen viimeistelykeijua. Uutta on tulossa silläkin rintamalla. Kevään aikana olisi tarkoitus kutoa villahuopa ja pellavapyyhe. Vähän kyllä kauhistuttaa, mistä revin aikaa niiden kutomiseen. Neulonta on siitä mukavampaa, että sitä voi tehdä omaan tahtiin. Neulepuolella taitaa seuraavaksi työksi startata sukkaprojekti, sillä ainoa (!) keskeneräinen neule on tällä hetkellä Isoveli-neuletakki. Se ei kylläkään tule valmistumaan ihan hetkeen.

SYTYCK-projektin loppusinetiksi on vielä todettava, että olen ottanut käyttöön projektin tuotokset kaulaliinan ja myssyn. Vaikka moitin aluksi myssyä kauheaksi, ei se sittenkään ole hullumpi. Aika tavaran kaupihtelloo, hah!

Viikon varrelta

Itsenäisyyspäivä on alkanut lumisateessa. Mainio sää jäädä sisälle lukemaan ja neulomaan. Tällaiset ilmat ovat kauniita katsoa, mutta eivät juuri houkuta ulkoiluun.

Viime viikon suurin urakka oli The Matto. Kudoin siis elämäni ensimmäisen maton. Aikaa oli tosi vähän ja ehkä siksi tuli vähän suorituspaineita enkä päässyt samanlaiseen meditatiiviseen tilaan kuin poppanaa kutoessa. Valmista tuli kuitenkin. Tosin mattoon tuli noin miljoona virhettä, mutta eikös se ole sitä käsityön leimaa:D

Joululahjoja metsästäessäni bongasin leluhyllystä itselleni lelun. En tiedä vekottimen oikeaa nimeä (kuvassa oikeassa yläkulmassa), mutta se on siis kehikko, johon voi pujotella lankaa tyyliin kangaspuut. Haaveilen löytäväni sellaiset lasten pienet kangaspuut, jotka minulla oli itselläni lapsena. Vielä ei ole tullut kaupoissa vastaan. En tiedä, valmistetaanko niitä edes enää. Joululahjat ovat kyllä pahasti vaiheessa. Kaupoista kun löytyy enemmänkin pientä kivaa itselle ja lahjaneuleet edistyvät kovin hitaasti. Äitin lahjussukat ovat edistyneet kantapään verran. Jumbon neuletapaamisessa neuloin säälihuiviani ja tajusin, että se voisi olla lahja kälylleni. Kälyni kadotti kaulahuivinsa Tampereen messuilla, joten siitä idea lahjaan. Säälihuivin lanka on ihanan väristä ja pehmeää, joten se sopii hyvin lahjaksi Säälihuivinimitys tulee lähinnä siitä, että huivi on jäänyt ikuisuustyöksi, joka tekee minulle seuraa neuletapaamisissa.

Huikea kädentaitoviikkoni sai kruununsa eilen sunnuntaina kun leivoin perinteiset Itsenäisyyspäivän joulutortut. Valmistaikina ja -täyte edustavat minun keittotaitoni huipentumaa. Ei siis pelkoa, että tästä muodostuisi ruoka- tai leivontablogi. Eiköhän pääasiassa neuleissa pysytä, vaikka viime aikoina onkin ollut jonkinlaista neulebläähiä ilmassa. Kyllähän ideoita olisi ja lankaa, mutta kun ei ole aikaa ja mistään ei oikein meinaa tulla mitään. Ehkä se on vain tämä pimeys ja pakolliset joululahjakuviot. Positiivista on se, että jos saan säälihuivin neulottua joululahjaksi, jää enää vain yksi(!) ufo kummittelemaan ja pääsen aloittamaan uuden vuoden puhtaalta pöydältä.

Myöhässä

Oli tarkoitus esitellä omat tanssikenkäni SYTYCK-porkkanakilpailussa. Oon näköjään myöhässä kilpailun suhteen, mutta pistänpä kuvat kuitenkin tänne. Eli täällä neulotaan (koska en jaksanut siivota, käsittelin kuvat rankemman kaavan mukaan):

Nojatuoli on kuin tehty neulontaan. Välillä neulon myös surffatessani.

Sohva on pieni, mutta tarpeeksi syvä, jotta siinä saa hyvän asennon.
Ei kuitenkaan ehkä se ergonomisin neulomispaikka.

Neuleet on edistäneet hitaasti. mutta hip hei: sain vihdoin Tiina-langan kirouksen selätettyä ja neuletakin osat ovat valmiit. Vielä kun joku ne yhdistäis... Ensi viikolla vapaa-aika kuluu kyllä käsitöiden merkeissä, mutta neuleet tuskin edistyvät. Matonkudontavuoroni on ensi viikolla ja sitä varten on tällä viikolla ostettu matonkuteita ja keritty niistä jättimäisiä palleroita.

Tekosyy

Tässäpä tämän viikon tekosyy, miksi aika on ollut kortilla.

Menin tänä syksynä Työväenopiston kangaspuukurssille ja tällä viikolla oli minun aikani kutoa elämäni ensimmäinen poppana. Onneksi itse kutominen on ei ollut niin mysteeristä kuin kangaspuiden virittäminen kutomiskuntoon. Selvisin urakastani suht kunnialla, mutta vapaa-aika meni muutaman päivän ajan kokonaan kangaspuiden äärellä. Kutomisessa on jotain samanlaista rauhoittavaa kuin neulomisessakin. Pahat saumat jäädä siis tähänkin hommaan koukkuun.

SYTYCK-projektia en kiireestä huolimatta ole hylännyt tällä viikolla. Kannustavista kommenteista kiitos. Pingostusvinkkiä en tietenkään huomioinut (tämähän on vain popping&logging -haaste, hah), vaan virkkasin viimeisen sauman "pyörylään" ja poimin silmukat. Siitäpä sitten aloin taas neulomaan ja pienenä vinkkinä voin kertoa, että lopputulemassa väinämöinen kohtaa jaakko kolmosen. Esittelen tuotostani seuraavassa  postauksessa, sillä näissä valaistusolosuhteissa ei irtoa minkäänlaista kuvaa mun kamerallani.