tiistai 9. marraskuuta 2010

Vilautuksia

Sairasloma jatkuu ja aivot ovat narikassa. Käsitöiden suhteen on aika hiljaista, koska en nyt jaksa oikein keskittyä mihinkään. Mutta vilauttelenpas vähän kuvatuksia viime aikojen tekeleistäni.

Ensiksikin SYTYCK-projektini toinen osio: huivi. Tätä tuli vissiin neulottua kynttilänvalossa, hajamielisenä ja nukuksissa. Ohjehan on ihan yksinkertainen, mutta silti onnistuin enemmän kuin kerran poimimaan silmukat väärästä reunasta. Huivin aloitus näyttää hassulta, muualla virheet tasoittuvat. Silmukoidenpoimimista tuli ainakin harjoiteltua ja sainkin ihan suht hyvää jälkeä aikaiseksi (ainakin välillä). Voisin tehdä tällaisen toisenkin. Huiviksi tämä oli yllättävän kivuton neulottava. Tai ehkä kokeilen dominoneuletta.


Ilona Korhosen ja Jenni Östermanin Neulekirjasta puikoilleni on päätynyt Kesävoi-kaulahuivi. Aloitin neulomisen Ilun Myyrmäen kirjastovierailun aikoihin. Huivi on päättelyä ja pingotusta vaille valmis. Ikuisuusongelmani: mihin neuleet sopivat pingotettavaksi tässä asunnossa? Himoitsisin sellaista lasten koottavaa leikkialustaa pingotusalustaksi, mutta sellaista ei ole sattunut silmiini kaupoissa.



Lopuksi kuva omasta Wurm-pipostani. En jaksanut printata ohjetta, mutta lukaisin sen läpi ja tein oman versioni Purosta. Piposta tuli hassunnäköinen, mutta silleen hyvällä tavalla hassu. Luultavasti näyttäydyn tämän kanssa julkisestikin (toisin kuin SYTYCK-baskerini).



Saikkuni aikana on ollut aikaa lueskella neuleblogeja. Ihailen taidokkaiden käsitöiden lisäksi kuvia. Pakko yrittää kehittää jotakin noiden karseiden parvekekuvien sijalle. Tänään en jaksanut myöskään vaivautua minkäänlaiseen kuvankäsittelyyn, joten värit ovat mitä ovat. Neulebloggaaminen vaatii yllättävän paljon työtä, taitoa ja daideellista silmää.

2 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Samaa mieltä kuvaamnisen vaikeudesta. Mä oon kans aivan onneton, oliskohan jossain valokuvauksen perusteet pässinpäille-kurssia?

Virpi kirjoitti...

Hei mennäänkö yhdessä sortumaan Tampereelle? Laitoin privaviestiä Neulomossa.