sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Mitä blogilla tehdään?

Rakastan blogien lukemista. Se on yksi aikaavieviä harrastuksiani. Itse en taida olla mikään bloggari, sillä postausten tekeminen tuntuu aina jotenkin vaivalloiselta. Hävittääkään en kuitenkaan halua tätä blogia, jonka loin SYTYCK-projektia varten.


Aloin innoissani neulomaan uutta Baktusta. Se vain alkoi jossakin vaiheessa vaikuttaa kovin tutulta. Omistan jo samanvärisen Baktuksen, tosin eri langasta. Tein lopulta minibaktuksen.

Siivosin vuoden alussa omaa Ravelry-tiliäni ja päätin alkaa pitää kirjaa töistäni siellä. Yritän jopa saada kuvat tekeleistäni tällä kertaa. Minun Ravelry-projektini kun ovat tähän asti olleet kuvattomia. Ravelryssakin on näköjään kuvien laittamista monipuolistettu ja helpotettu sitten niiden aikojen, kun viimeksi yritin sinne kuviani laittaa.


Tämä Baktus Ideanan Mohair Lux -langasta valmistui jo viime vuonna. Langat sain pääteltyä eilen.

Eli mitä tehdä blogilla, jota ei halua kuopata, mutta joka ei kuitenkaan toimi myöskään neuleiden kirjanpitona? Mitään ihmeellistä ja jännää sanomista käsitöistä tuskin tulen keksimään. Tätä probleemaa olen pyöritellyt mielessäni. Työperäistä blogiani on paljon helpompi päivittää, koska siinä on selkeä aiherajaus ja tehtävä.



Pähkäilyni tulos on, että blogista tulee käsitöihin painottuva blogi, jossa kuitenkin on muutakin arkipäivän höpinää ja kuvaa. Tämä siksi, että pelkkien valmiiden neuleiden esitteleminen tekee tästä blogista kovin hiljaisen ja itselleni tylsän päivitettävän. Bloggaustiheys varmaan tulee vaihtelemaan, mutta edelleen yritän pitää tämän hengissä.

6 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

No mutta ehdottomsti kannattaa mutista muustakin elämänmenosta. Älä nyt jestas sentään kuoppaa blogiasi, tiedä mihin hullutuksiin vielä lähdet mukaan ja sitten pitää taas olla uutta perustamassa..

Angelique71 kirjoitti...

Komppaan Virpiä. En tiedä muista, mutta minusta ihan tiukasti pelkkiä neuleita sisältävät blogit ovat jotenkin... ...kuivia. Enkä tarkoita, että pitäisi itsestään kaikki nettiin vuodattaa, mutta kyllähän itse kullekin aina jotain hassunhauskaa/muuten kiinnostavaa tapahtuu.

Heli kirjoitti...

Samoilla linjoilla oman blogini suhteen: esittelen käsitöitä, leipomuksia ja puutarhajuttuja. Ja ihan mitä tahansa muutakin, jos siltä tuntuu! Ravelry-tili minunkin pitäisi laittaa kondikseen...

hoo kirjoitti...

Kiitokset kaikille kannustuksesta. Eiköhän blogi hengissä säily. Ehkäpä kevät ja valo tuovat intoa myös valokuvaukseen. Nyt kuvista tuppaa tulemaan kamalia suhruja.

Minna kirjoitti...

Samoilla linjoilla olen kuin aikaisemmatkin kommentoijat! Tiedä tosiaan mitä kaikkea höpsötystä tulee vastaan, kiva, että on blogi johon voi kaiken kerätä. Semmonen sekalainen aarrearkku. Toisille se on jalokiviä ja kultaa, mutta ajatteles, pienelle pojalle se voi olla käpyjä ja pieniä kiviä lammen rannasta. Hiljaiseloakin voi viettää, mutta kuopata ei kannata, se on niin lopullista.:)

Tähtitomu kirjoitti...

Samoja ajatuksia minullakin... Blogini ei ole Sytyckin takia perustettu, mutta samoihin aikoihin kyllä, ja nyt mietin jatkaako vai ei. Syynä on tosin se, etten tiedä lukeeko blogiani kukaan. Olisi todella hauska kirjoitella, mutta nyt tunnen itseni vain hölmöksi, kun en tiedä lukeeko tekeleitä kukaan ikinä.

Mutta jatka ihmeessä! Äläkä rajoita pelkkiin neuletöihin, vaan kirjoita kaikesta muustakin mistä tuntuu. Minusta ainakin on mukava lukea ajatuksia neulemaailman ulkopuoleltakin!