sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Yleisön pyynnöstä

Kiitos kaikille edellistä postausta kommentoideille. Nyt voin ainakin sanoa, että jatkan tätä blogin pitämistä  yleisön pyynnöstä :D Ja tietenkin mukavaa saada kommentteja, vaikka ymmärrän vähän liiankin hyvin jos ei kommentoi. Seuraan itse valtavaa määrää blogeja ja tosi harvoin tulee kommentoitua.

Tämän viikon teemana minulla on tuntunut olevan keskeneräisyys. Kaikki tuntuu olevan tällä hetkellä jotenkin vaiheessa niin työ- kuin yksityiselämänkin puolella. Neulerintamalla olen saattanut pari työtä viimeistelyä vaille tilaan. Katsotaan nyt kuinka pitkään lankojen päätteleminen tällä kertaa kestää. Sukista tuli sitä paitsi liian pienet, joten ne menevät lahjaksi äidille.



Kävin pikaisesti parvekkeella kuvaamassa ylläolevan kuvan. Samalla ihmettelin parvekkeen sotkuisuutta ja bongasin lisää keskeneräisyyksiä. Syksyn aikana kudotut matto ja poppana odottelevat yhä edelleen viimeistelykeijua. Uutta on tulossa silläkin rintamalla. Kevään aikana olisi tarkoitus kutoa villahuopa ja pellavapyyhe. Vähän kyllä kauhistuttaa, mistä revin aikaa niiden kutomiseen. Neulonta on siitä mukavampaa, että sitä voi tehdä omaan tahtiin. Neulepuolella taitaa seuraavaksi työksi startata sukkaprojekti, sillä ainoa (!) keskeneräinen neule on tällä hetkellä Isoveli-neuletakki. Se ei kylläkään tule valmistumaan ihan hetkeen.



SYTYCK-projektin loppusinetiksi on vielä todettava, että olen ottanut käyttöön projektin tuotokset kaulaliinan ja myssyn. Vaikka moitin aluksi myssyä kauheaksi, ei se sittenkään ole hullumpi. Aika tavaran kaupihtelloo, hah!

1 kommentti:

Virpi kirjoitti...

No niin, keskeneräisiä on täälläkin kaapit pullollaan. Jotenkin näistä "aloitetaan ihan sikana uusia töitä"-tempauksista jää päälle se, että löytää kokoajan uutta ihanaa tehtävää vaikka ne edellisetkin ihanat odottaa valmistumistaan...