Tallinnan keikka

Tämän vuoden Tallinnan lankamatka on reissattu. Hauskaa oli tälläkin kertaa, välillä jopa hysteerisen hauskaa...

Lankatuliaisten lisäksi toin itselleni reissulta kesäflunssan, joka on saanut olon ihan veteläksi. Onneksi lankoja jaksaa silitellä tautisenakin. Ja voi veljet, lankoja me todella ostimme.

Oma lankasaaliini oli 2492 grammaa eli keskitason hamsteri loppupeleissä olin. Mutta mitä sitä tulinkaan ostaneeksi. Nykyäänhän en juuri neulo villapaitoja/takkeja, koska niistä on tullut liikaa mörvelöitä. Ennen matkaa sanoinkin "Älkää antako minun ostaa villapaitalankoja. Viime reissunkin villapaitalangat on yhä neulomatta". Nooo, minä menin ja ostin langat kahteen paitaan. Ja vaikka puuvillan neulomista inhoan, toinen kilon satseistani on puuvillaa. Järki hoi! Vironvillojen osto ei myöskään kuulunut suunnitelmiini. Edellisetkin on käyttämättä. Mutku ne värit. Ja ku muutkin osti, niin.

Matkakäsityönä oli edellisenä iltana paniikissa aloitettu kaulaliina, jonka kanssamatkustajat ystävällisesti nimesivät Ranskan lipuksi. Kaulaliinamäärä lisääntyi matkalla muutenkin, sillä voitin arvonnasta Baktuksen ja lisäksi nappeja.

Pakko on lankamäärästä huolimatta todeta, että ei kaduta. Eräiden Karnaluksissa hiplaamieni lankojen ostamatta jättämistä sen sijaan kadun. Parantumaton lankahamsteri kun olen. Mahtava reissu oli kaiken kaikkiaan. Odotan jo seuraavaa.

Blogger ei tykkää musta

Viime aikoina Blogger ei oo tykännyt musta: on ollut vaikeuksia päästä blogiin ja kommentoida muiden blogeja.

Testimielessä heitän nyt kuvakoosteen viime aikojen elämänmenosta.

Stressiä ja raitoja

Koko toukokuu menee näköjään stressin merkeissä. Vapaa-ajalla ei sitten tunnu olevan mitään sanottavaa. Stressineuleena on Lanesplitter. Loputtomasti ainaoikeaa värikkäällä langalla - kuin jättikokoinen Baktus.

Olen näköjään kehittänyt jonkinlaisen riippuvuussuhteen ainaoikean neulomiseen. Hieman olen kyllä järkyttynyt siitä, että neulon hametta. En ole ihan vakuuttunut, sopiiko tämä minun vartalotyypilleni, mutta ainakin neulominen on kivaa.

Kaiken lisäksi olen alkanut haaveilemaan ompelukoneesta. En siksi, että olisin saanut ompelukärpäsen pureman, vaan koska olen alkanut tarvita sitä. En ole rynnännyt ostoksille, koska olen viimeksi käyttänyt ompelukonetta ala-asteella ja toiseksi minulla on (ehkä niistä ala-asteen kässätunneista johtuen) ompelukonekammo. Ei hyvä.

Neulojan logiikka

Kaikkeahan pitää sännätä päätä pahkaa tekemään. Viis siitä, että lanka ja puikkokoko on väärä. Hei, kaikkia ohjeitahan voi säätää. Säätämisiä ei sitten tietty kannata kirjata mihinkään ylös. Ja ohjekirjankin voi palauttaa kirjastoon jo eka sukan jälkeen. Sitten vaan ihmettelemään, miksi toka sukan teko tökkii ja lopputuloksena on toooosi mätsäävä sukkapari.

Stressaantuneena on mukava tehdä jotain simppeliä. Virkataanpa vaikka pitkittäin kaulahuivi jämälangoista. Langanpääthän saa kätevästi piilotettua liinan päiden hapsuihin. Paitsi ettei tietenkään kannata mitata kaulaliinan pituutta alussa vaan vasta lopussa. Kaulaliinan sijasta on tullut tehtyä näppärä köysi, jos vaikka tarvii kiivetä parvekkeelta alas. Hapsuja tämmöseen liaaniin ei kannta tehdä. Sehän vain kasvattais pituutta. Niin että ne kymmenet langanpäät pitäis kait sitten päätellä.

Uusia lankoja ja uusia värejä on heti lähdettävä hamstraamaan, koska neulomaan pitää päästä heti. Tosiasiassa langat marinoituvat useimmiten kaapissa niin kauan, ettei enää muista alkuperäistä ajatusta mitä piti tehdä tai miksi väri niin viehätti. Mutta kun on ostettu niin neulotaan. Omasta päästä - ohjeet on helppoja ja katastrofaalisia. Jos jotain muistiinpanoja hommasta tekee niin kannattaa unohtaa vihko neuletapaamiseen. Niin ja kirjoittaa kammottavalla käsialalla, jonka tulkitsemiseen tarvitaan terveydenhoitoalan ammattilaisia.



Koska langanostaminen on niin hauskaa ja nopeaa, niin lankaahan tuppaa kerääntymään. Masokistineuloja yrittää neuloa kaikki inhatkin pois. Mutta joskus kaappia katsellessa tulee mitta täyteen. Ensin lankaa yritetään kaupitella, mutta kun ei kellekään kelpaa, niin annetaan pois. Toisen ylijäämä on toiselle ookoo. Ei muuta kun pari kassillista lankaa neuletapaamiseen ja gud pai.

Kun lankavarasto näyttää näin näppärästi keventyneen, voikin seuraavana päivänä mennä lankakauppaan ja ostaa pussillisen uutta. Mutta hei, täähän on siis ihan vaan treenausta tulevaa Tallinnan matkaa varten. Sitä paitsi lanka oli tarjouksessa, joten keikka oli silkkaa säästöä.

Neulojan logiikalle ei muuten kannata hakea ymmärtäjää ei-neulovien ystävien keskuudesta. Ei ne ymmärrä.

Rouhea

Noro-sukat valmistuivat nopeasti. Jostakin syystä päässäni on pyörinyt sana rouhea tätä lankaa neuloessani. Ehkä se on neuletuntuma, ehkä väri ja pinta. Toisen sukan alussa ja toisen lopussa ollut kaheksakytlukulainen neonpinkki koetteli rakkauttani Noroon. Kuvat sukista on taas taattua hooneule-laatua.

Vein uudet sukkani myös ajelulle. Oli tarkoitus kuvata niitä vielä luonnon helmassa, mutta kaunis kevätsää oli houkutellut runsaasti ihmisiä liikkeelle, enkä sitten kehdannut alkaa niitä kuvaamaan. Sen sijaan nautin lämmöstä ja pyöräilyn huumasta.

Noroa

Oikeastaan minun piti kertoa kevään edistymisestä ja voivotella allergiakärsimyksiäni.

Lisäksi piti kertoa, kuinka minuun on iskenyt toisen sukan syndrooma, mutta onneksi keväthuiviksi tarkoitettu Baktus valmistui jo täksi kevääksi.

Nol(r)oa kyllä, raportointini jää vähäiseksi. Minuun on iskenyt Noro.

Eilen illalla päätin, että pääsiäisvapaan kunniaksi aloitan uuden työn, vaikka entiset ovat edelleen kesken. Päätin kokeilla Norojani. Valitsin ekaksi Silk Garden Sockin. Ajattelin, että siihen en niin ihastu, koska yleensä en tykkää neuloa mitään silkkiä sisältävää.

Puikkokoon päättäminen oli vähän hankalaa. Aivan kuin minua oli jo ennalta varoitettu Noro-lanka on välillä tosi paksua ja välillä seitin ohutta. Ei sen tähden mikään miellyttävä lanka neuloa. Puikkokooksi arvoin lopulta kolmosen. Se on minun käsialallani tuolle langalle keskiverto.

Aloin neulomaan perussukkaa. Ajattelin värien pääsevän siinä oikeuksiinsa. Niin ne värit. Ne on jollakin tavalla syviä ja hehkuvia. Yksittäin värit eivät ole välttämättä kovin kauniita. Toisaalta väriyhdistelmät ovat joskus oudohkoja.

Mikään yksittäinen ominaisuus ei oikeastaan vakuuta. Siitä huolimatta - olen koukussa, olen norossa. Minulla on norokuume, vaarallinen villitys, joka pakottaa neulomaan vielä tämän ja tämän rivin, vielä tämän värin ja seuraavan. Olen myyty, mutta en osaa sanoa miksi.

Ollapa rahaa niin, että voisi ostaa tätä puserollisen. Tai kaapillisen, kiitos.

Ei irtoa otsikkoa

Tampereella tuli käytyä. Siltäkin reissulta onnistuin haalimaan lankaa mukaani. Yksi kerä Noro Silk Garden Sock Yarn -lankaa tarttui mukaan Koskikeskuksen yläkerrassa olevasta lankakaupasta, jonka nimeä en muista. Onneksi hotellin lähellä ollut lankakauppa oli sunnuntaina kiinni.

Sain vihdoin koottua yhden kasaamista vailla olleen ufon. Lopputulos oli susi. Pituutta olisi saanut olla lisää ja olkapäät ei oikein istu kunnolla. Suurin ongelma on kuitenkin lanka. Neuloin tekeleeni Novitan muinaisesta kampanjalanka Tiinasta. Olen käyttänyt ennenkin samaa lankaa vihreänä ja violettina, mutta musta lanka teki yllärit. Siitä irtoaa mustaa hienoa nöyhtää. Tosi kiva. Yritän vielä liottaa sutta vedessä. Pelkään kyllä vähän värin puolesta. En haluaisi sudestani likaisen harmaata ja musta väri tuntuu irtoavan pois tosi helposti.

Kaikki työt tuntuvat olevan vaiheessa. Olohuoneeni on kuin joku keskeneräisten käsitöiden esterata. Silti uusien aloittaminen houkuttelisi kovasti. Pitäisi tehdä sukalle pari ja villatakin toinen etukappale. Blääh. Ei yhtään huvita. Olen sen sijaan neulonut neuletapaamisessa aloittamaani Baktusta. Kuinkahan mones sekin lie? Yritän motivoida itseäni puuttuvan sukan neulomiseen pihtaamalla Norojen aloittamista. Aloittaa saa vasta kun toinenkin sukka on valmis. Masokistineulojan rentouttavat harrastukset...